Joidenkin ihmisten seurassa syntyy tunne, että asiat ovat oikeasti hallussa – että joku oikeasti kuuntelee, ymmärtää ja toimii sen mukaan, Juuso on juuri tällainen työkaveri.

Juuso toimii työnjohtajana Spigotin sähköliiketoiminnassa, ja on tehtävässään kokenein koko organisaatiossa. Hänen työuransa laajuus työnjohtajana kertoo jo itsessään sen, kuinka hyvä hän on työssään. Hän on erittäinluotettava ja rautainen ammattilainen, joka hallitsee työmaalla tekniikan, talouden ja ihmisten johtamisen.

Työnjohtajan rooli ei ole kevyt. Usein se tarkoittaa toimimista puun ja kuoren välissä, sillä työnantajalla on omat odotuksensa, asiakkaalla omansa ja asentajillakin omat tarpeensa. Näiden intressien yhteensovittaminen vaatii paitsi hermoja, myös sydäntä ja järkeä. Juusolta löytyy molempia.

Työkaverit kuvailevat Juusoa näin:

“Hoitaa oman työnsä jämäkästi ja selkeästi.”

“Näkee ihmiset yksilöinä, ja käsittelee heitä sen mukaisesti.”

“Antaa siimaa pitkäaikaisestikin, kun ihminen sitä tarvitsee. Kuuntelee sekä välittää.”

Juuson reitti Spigotille

“2010 tuli ammatikoulu pakettiin. Sen jälkeen meni vuosi armeijan harmaissa ja noin kolme vuotta kilpailijan leivissä asentajana, kunnes mut kelpuutettiin Spigotille asentajaksi.”

Spigotilla Juuso pääsi tekemään monipuolisia asennustöitä useamman vuoden ajan, kunnes hän ajautui työnjohtoon. Sen jälkeen vastuuta on riittänyt:

“On ollut LVI-työnjohtoa, pienempien ja isompien kohteiden sähkötyönjohtoa. Lisäksi sivussa on saanut kokeilla urakkalaskentaa ja milloin mitäkin yritystoimintaan liittyvää arpeetia.”

Syksyllä 2024 tulee täyteen 11 vuotta Spigotin väreissä. Juuso ei ole miettinyt työpaikan vaihtoa, eikä syyttä:

“Koen että tähän on vaikuttanut muutama asia: ihmiset Spigotilla. Koen että yrityksen joka osa-alueella on mahtavia ihmisiä, joiden seurassa saa olla oma itsensä, eikä virheitä tarvi pelätä. Mahdollisuus vaikuttaa omaan työnkuvaan. Tasaisin välein hieman muokkautunut rooli, ei ole kerinnyt tylsistyä. Joustavuus on isossa roolissa. Tästä hyvänä esimerkkinä, kun meidän perheelle tuli muutto Ouluun, niin tällöinkään ei tarvinnut katsella uutta työpaikkaa.”

Juuson toiminnan tapa rakentaa luottamusta ympärillä, jota ei voi ostaa tai käskeä, vaan se ansaitaan. Ja hän on sen ansainnut. Hän tuo tiimiin tasapainoa, johdonmukaisuutta ja arvostavaa vuorovaikutusta. Juuri niitä aineksia, joista hyvä työilmapiiri syntyy.

Juuso on kesäkuun tiiminrakentaja – ja hyvä muistutus siitä, että hyvä työnjohtaja ei ole vain tekijä, vaan myös ihminen.