Lauri Kallio, sähköasentaja

Lauri Kallio, 26-vuotias Spigot Crew -sähköasentaja. Olen saanut koulutuksen sähkömieheksi ammattikoulussa. Työkokemusta minulla on vakituisesti 6 vuotta, mutta olen kulkenut isän mukana sähkötöissä yläasteikäisestä asti. Myös ammattikoulun aikaan sain olla tosi paljon ”oikeissa töissä”.

Vuonna 2017 bongasin lehdestä Spigotin ilmoituksen avoimesta työpaikasta. Olin silloisessa työpaikassani hieman kyllästynyt reissuhommiin ja päätin käydä haastattelussa. Haastattelusta jäi molemmin puolin hyvä kuva, vaikka palasinkin vielä silloiseen työpaikkaani. Lopulta Spigotin tuotantojohtajana toiminut Perttu soitti ja sai minut tekemään päätöksen Spigotille siirtymisestä.

Mikä tekee spigotista unelmatyöpaikan?

Spigotissa pidän selkeistä toimintatavoista. Työntekijänä tiedän mitä minulta odotetaan. Jokaiselle päivälle on selkeät aikataulutavoitteet ja tehtäviin löytyy selkeät työohjeet. Työstäni maksetaan hyvin ja tykkään siitä että saan työskennellä pelkästään uudisrakentamisen parissa. Saneerauskin on tullut tutuksi urallani, mutta siitä en niin paljon tykännyt.

Oletko kokenut haasteita?

Kokemusta on jo sen verran, että harvemmin tulee uusia asioita työmailla vastaan. Haastavimpia tehtäviä on tietysti vikojen selvittelyt, mutta niitäkin tarvitsee tehdä vähän koska yrityksessä työntekijöiden kesken on selkeät ja yhtenäiset toimintatavat.

Mitä toivot uusilta työkavereilta?

Uusiksi työkavereiksi toivotan tervetulleeksi ”joukkuepelaajat”, jotka kykenevät sitoutumaan yhdessä sovittuihin toimintatapoihin.

Liity Laurin työkaveriksi

Hae nyt töihin Spigotille ja liity osaksi mahtavaa joukkoa!

  • Ari Tyynismaa, LVI-asentaja

    Pidän työssäni itsemääräämisoikeudesta töiden suunnittelussa. Spigotin urakkakohteet pystyvät yhä haastamaan teknisesti, koska ala kehittyy ja uusia innovaatioita tulee.

    Lue lisää

  • Jani Verronen, LVI-suunnittelija

    Spigotilla olen saanut vastuuta kehitykseni mukaan. Koen, että olen saanut olla alusta asti mukana yrityksen ja sen palveluiden kehittämisessä. Spigotilla on aina uskallettu tarttua teknisiin haasteisiin ja niitä ratkaistaan hyvällä yhteistyöllä.

    Lue lisää

  • Lauri Kallio, sähköasentaja

    Spigotissa pidän selkeistä toimintatavoista. Työntekijänä tiedän mitä minulta odotetaan. Jokaiselle päivälle on selkeät aikataulutavoitteet ja tehtäviin löytyy selkeät työohjeet.

    Lue lisää

  • Sami Sanna, työpäällikkö

    Spigot työpaikkana on 10/10. Olen ollut useissa yrityksessä töissä ja täällä on pelkästään hyviä tyyppejä. Muuallekin on kysytty töihin, mutta en ole kokenut mitään tarvetta lähteä.

    Lue lisää

  • Sauli Luhtaniemi, myyjä

    Myymämme tuote on positiivinen, saan myydä mahdollisuuksia. Minun on helppo myydä Spigotin palvelutuotetta, koska tiedän että ostaisin vastaavan palvelun varmasti itse.

    Lue lisää