Sami Sanna, työpäällikkö

Sami Sanna, 31-vuotias työpäällikkö. Koulutukseltani olen talotekniikan insinööri, työkokemusta LVI-alalta on kertynyt n. 5 vuotta. Opiskeluaikana toimin vakutuusyhtiöllä rakennusvahinkojen vahinkoasiantuntijana ja samaan aikaan myös LVI-asentajana. Nykyisessä pestissäni työpäällikkönä olen toiminut viimeiset 2 vuotta.

Miten päädyit Spigotille?

Olin ammattikorkeakoulusta työharjoittelussa rakennusliikkeessä. Tein ilmanvaihtoasennuksia. Spigotilla oli urakka samalla työmaalla ja siitä se lähti. Spigot pystyi tarjoamaan opiskelemaani alaa kokonaisvaltaisesti, vakituista työtä ja hyvää palkkaa. Aloitin asentajana ja päädyin työpäälliköksi. Tarkoitukseni oli kartuttaa alan ammattitaitoa asentajana pidemmän aikaa, mutta kun loukkaannuin jääkiekkopelissä niin minut laitettiin tekemään ”korvaavaa työtä” työnjohdossa. Sille linjastolle jäin.

Minkälaista on työsi Spigotilla?

Työpäällikön työ on hektistä. Reagointia työmaiden aikatauluttamisessa, ongelmienkin selvittämistä.

Tykkään työssäni siitä että pystyn rytmittämään työpäivääni. Lisäksi tykkään työn sosiaalisesta puolesta, kun saan olla tekemisissä asiakkaiden ja työkavereiden kanssa. Tykkään projektien vetämisestä, siitä miten projektit etenevät ja valmistuvat. Työ on sopivan vaihtelevaa, jokainen päivä on erilainen eikä aamulla tiedä mitä päivä tuo tullessaan.

Spigot työpaikkana on 10/10. Olen ollut useissa yrityksessä töissä ja täällä on pelkästään hyviä tyyppejä. Muuallekin on kysytty töihin, mutta en ole kokenut mitään tarvetta lähteä.

Vaikeinta työssäni on ne projektinjohdolliset asiat mihin en voi suoraan itse vaikuttaa. Tällaista on esimerkiksi työmaan valmius meidän asennuksille. Yritän ohjeistaa asiakkaita kuinka tärkeää työmaan on olla asennusvalmiudessa, mutta kun se ei ole niin joudun usein räätälöimään viikon kalenterin uusiksi asentajilleni. Hoidan useita projekteja yhtä aikaa ja yhden työmaan tapahtumat voivat vaikuttavat muihin työmaihin.

Mitä sanoisit Spigotille hakevalle?

Spigotin työpäällikkönä pärjää kun on rehellinen, rento (mutta myös jämäkkä) ja ehdottomasti huumorintajuinen! Tällaiset uudet kollegat toivotan tervetulleiksi Spigotille.

Liity Samin työkaveriksi

Hae nyt töihin Spigotille ja liity osaksi mahtavaa joukkoa!

  • Ari Tyynismaa, LVI-asentaja

    Pidän työssäni itsemääräämisoikeudesta töiden suunnittelussa. Spigotin urakkakohteet pystyvät yhä haastamaan teknisesti, koska ala kehittyy ja uusia innovaatioita tulee.

    Lue lisää

  • Jani Verronen, LVI-suunnittelija

    Spigotilla olen saanut vastuuta kehitykseni mukaan. Koen, että olen saanut olla alusta asti mukana yrityksen ja sen palveluiden kehittämisessä. Spigotilla on aina uskallettu tarttua teknisiin haasteisiin ja niitä ratkaistaan hyvällä yhteistyöllä.

    Lue lisää

  • Lauri Kallio, sähköasentaja

    Spigotissa pidän selkeistä toimintatavoista. Työntekijänä tiedän mitä minulta odotetaan. Jokaiselle päivälle on selkeät aikataulutavoitteet ja tehtäviin löytyy selkeät työohjeet.

    Lue lisää

  • Sami Sanna, työpäällikkö

    Spigot työpaikkana on 10/10. Olen ollut useissa yrityksessä töissä ja täällä on pelkästään hyviä tyyppejä. Muuallekin on kysytty töihin, mutta en ole kokenut mitään tarvetta lähteä.

    Lue lisää

  • Sauli Luhtaniemi, myyjä

    Myymämme tuote on positiivinen, saan myydä mahdollisuuksia. Minun on helppo myydä Spigotin palvelutuotetta, koska tiedän että ostaisin vastaavan palvelun varmasti itse.

    Lue lisää