Juha Yli-Pelkonen, meidän kesken “Ylli”, on tehnyt jo yli 11 vuoden uran Spigotilla myynnin parissa. Hän on työyhteisössämme tuttu kasvo, jonka tapa toimia yhdistää tarkkuuden, kokemuksen ja pohjalaisen suoruuden – pilkettä silmäkulmasta unohtamatta.
Työkaverina Juha on aidosti läsnä, avoin ja helposti lähestyttävä. Hän luo ympärilleen ilmapiirin, jossa kaikkien on helppo olla oma itsensä – eikä työpäivä ole tylsä, kun Ylli on paikalla.
Työkaverit kuvailevat Juhaa näin:
“Juha osaa ja uskaltaa kertoa, miten hänen mielestään töitä kuuluu tehdä ja mitä hän tarvitsee – ja sitten kun muovataan tavat toimia, hän sitoutuu sataprosenttisesti. Hän on synnynnäinen tiimityön tekijä.”
“Itseohjautuva, joustava, positiivisella asenteella ja erittäin laajalla ammattitaidolla varustettu tyyppi. Osaa sanoa mielipiteensä rohkeasti, mutta kunnioittaa toisen näkemystä ja on valmis ratkaisukeskeiseen keskusteluun kaikissa tilanteissa.”
“Juha on kuin ilmentymä härmäläisyydestä – kaikilla niillä hyvillä ominaisuuksilla, joita siihen mielletään. Oikeastaan vähän ylikin – onhan hän YLI-Pelkonen YLI-Härmästä.”
Juhan reitti Spigotille
Yllin tausta on monipuolinen. Hän on koulutukseltaan yhteisöpedagogi (AMK) ja on työskennellyt muun muassa erityisopettajana, liikunnanopettajana ja useissa myynnin rooleissa ennen Spigotille siirtymistä. Hän päätyi meille vuonna 2014, kun entinen työkaveri vinkkasi mahdollisuudesta.
“Olimme olleet ennen töissä samassa yrityksessä, ja hän houkutteli minut kysymään töitä Spigotilta. Spigot yrityksenä oli minulle entuudestaan tuttu, koska Spigot oli ollut aikaisemmin yritysasiakkaanani. Soitin Spigotin toimitusjohtajalle ja pyysin tulla työhaastatteluun. Siitä se sitten ura Spigotilla lähti.”
Mistä syistä Juha sitten on viihtynyt juuri Spigotilla näin pitkään?
“Työssä on hyvä olla. Meillä on loistavat työkaverit, aito yhteisöllisyys ja ihmiset kohdataan ihmisinä. Johtaminen on ihmisläheistä: työntekijät tulevat nähdyiksi ja kuulluiksi. Psykologinen turvallisuus syntyy pienistä asioista – tervehdyksistä, kuulumisten kysymisestä, kiittämisestä. On mielekästä olla töissä, kun saa kehittyä, oppia uutta ja vaikuttaa omaan työnkuvaansa. Meillä on onnistuttu tekemään myös etätyö toimivaksi osaksi arkea.”
Juhan tapa työskennellä on vahvasti tiimihenkinen ja luotettava. Hän tuo omat näkemyksensä esiin rakentavasti ja toimii aina yhteisten pelisääntöjen mukaisesti. Juha on tärkeä osa Spigot Crew’ta, sekä asiakastyössä että työyhteisössä – siksi hän on nappivalinta syyskuun tiiminrakentajaksi!





