Avautuu uuteen välilehteen

Töihin Spigotille

Työpaikat

Tule mukaan ammattitaitoiseen porukkaamme. Etsimme jatkuvasti uusia vahvistuksia ennestään ensiluokkaiseen tiimiimme. Katso alla olevat avoimet työpaikat ja laita meille viestiä sähköisellä lomakkeella tai ottamalla yhteyttä

13 avointa työpaikkaa – hae mukaan!

Kasva ammattilaisena Spigotin mukana

Spigotilla avautuu jatkuvasti paikkoja myyjille, LVI- ja sähköasentajille, työnjohtajille sekä muille talotekniikan osaajille. Meillä moni on kasvanut urallaan tehtävästä toiseen, oppinut lisää, laajentanut osaamistaan ja löytänyt oman paikkansa hyvästä joukkueesta. Työskentelemme konsernina, johon kuuluu myös tytäryhtiöitä, ja osaajia siirtyy joustavasti eri yritysten välillä. Näin pystymme tarjoamaan työtä monipuolisesti ja pidämme huolen, että hyvät tekijät pysyvät työssä kiinni myös hiljaisempina aikoina.

Avoimet työpaikat

Rekrytoimme jatkuvasti useisiin tehtäviin, lähetäthän meille avoimen hakemuksen.

Työpaikat

  • Sähkölaskija – Spigot Oy

    Tehtävässäsi tuotat sähköurakoiden sekä soveltuvin osin myös LVI-urakoiden massatiedot tarjouslaskennan käyttöön suunnitelma-asiakirjojen perusteella. Massalaskenta sisältää sekä työn että tarvikkeiden määrien määrittämistä ja toimii perustana urakoiden hinnoittelulle.
    Lue lisää
  • LVI-työnjohtaja pientalourakointiin – Spigot Oy

    Etsimme henkilöä, joka ymmärtää pientalorakentamisen kokonaisuuden ja osaa organisoida LVI-urakoinnin sujuvaksi osaksi kohteen rakentamista. Sinulla on vahva kokemus vastaavanlaisista hankkeista, kyky ennakoida työmaiden tarpeita sekä ratkaista eteen tulevia…
    Lue lisää
  • Myyjiä – Ilmakas Oy

    Haemme myyjiä Uudenmaan alueelle palvelemaan asiakkaitamme painovoimaisen ilmanvaihdon ratkaisujen parissa. Pääset mukaan tarjoamaan asiakkaille terveellisen ja energiatehokkaan asumisen ratkaisuja, ja samalla työskentelemään kasvavalla ja merkityksellisellä alalla. Odotamme sinulta Meidän…
    Lue lisää
  • Yrittäjäksi Spigot-konserniin

    Onko sinulla talotekniikan alalle hyvä liikeidea, mutta kaipaat tukea sen toteuttamiseen? Älä yritä yksin – tule yrittäjäksi Spigot-konserniin. Meillä on kokemusta ja osaamista liiketoiminnan kehittämisestä ja jalostamisesta. Tarjoamme…
    Lue lisää
  • Näytä lisää

Tutustu tuleviin työkavereihisi

Jätä avoin hakemus

Työnhakulomake