”Usein vaihto tulee ajankohtaiseksi jos esimerkiksi vanhan laitteen kompressori tulee tiensä päähän ja pitää vaihtaa. Toki myös uudet energiatehokkaat vaihtoehdot poistoilmalämpöpumppuperheessä voivat kannustaa vaihtamaan”, kertoo huolto- ja saneerauskohteista vastaava Tuomas Suomala Spigot Oy:stä.
Uudet poistoilmalämpöpumput ovat teknisesti kehittyneempiä kuin edeltäjänsä. Tämä tulee esiin paitsi pienempinä käyttökustannuksina, niin myös käyttäjäystävällisyytenä ja monipuolisuutena.
”Uusien laitteiden käytettävyys on aivan eri luokkaa kuin vanhojen.
Uusimmassa mallissamme, NIBE S735:ssä, on kosketusnäytöllinen selkeä käyttöliittymä. Vakiona on mahdollisuus yhdistää laite internetiin sisäänrakennetun wifin avulla ja siten etänä seurata poistoilmalämpöpumpun toimintaa. Pienestä lisämaksusta pystyy myös ohjaamaan lämpöpumppua etänä.
Toki uudet poistoilmalämpöpumput ovat myös muilta osin teknisesti kehittyneempiä ja näin ollen hyötysuhdekin on parempi”, kertoo NIBE Energy Systems Oy:n tuotepäällikkö Dan Forsström ja jatkaa:
”Uuden NIBE S-sarjan poistoilmalämpöpumpun S735 vuosihyötysuhde lattialämmityskohteissa, kun menoveden lämpötila on 35 °C, on jopa 4,75*. Vuosihyötysuhteeseen vaikuttaa toki muutkin asiat, kuten talon lämmitystarve ja ilmamäärät.
NIBE S735 poistoilmalämpöpumppu pystyy tuottamaan myös enemmän lämmintä käyttövettä ja on hiljaisempi edeltäjiinsä verrattuna. Yhdessä aurinkopaneelien kanssa voi lämpöpumpulla moninkertaistaa auringon energian.”
Dan Forsström Nibe Energy Systemsiltä kertoo, että uudet poistoilmalämpöpumput ovat edeltäjiään energiatehokkaampia ja käyttäjäystävällisempiä.
Huomioi nämä suunnittelussa
Mitä asioita sitten tulisi ottaa huomioon kun alkaa suunnitella oman poistoilmalämpöpumppunsa vaihtamista uuteen?
Tästä Tuomas Suomalalla on selkeä kokemukseen perustuva näkemys:
”Keskeisimmät asiat liittyvät asennustilaan ja sen riittävyyteen; onko kanavajärjestystä mahdollista muuttaa laitteen päällä?
Jos talossa on tulo – poistoilmajärjestelmä niin poistoilmalämpöpumpun vaihdon yhteydessä raitisilmakanavaan pitää saada lisättyä myös jäätymisenestopelti. Onko tälle tilaa ja mistä tämän sähkönsyöttö saadaan vedettyä?
Näitä ei toki käyttäjän tarvitse osata itse pähkäillä vaan käymme mielellämme asiakkaan kanssa läpi asennukseen vaikuttavat seikat ja mahdolliset haasteet.”
Vaihtotyöhön kannattaa varata 1-2 päivää. Yleensä asennusaikaa pidentää juuri kanavistoon tehtävät muokkaukset. Itse laite on kuitenkin mahdollista saada päälle ja lämmittämään jo muutaman tunnin lämmityskatkon jälkeen, vaikka kanaviston asennukset olisivat vielä kesken. Vuodenaikakaan ei vaihtoajankohtaan pahemmin vaikuta. Kaikkein kovimpien pakkasten aikaan vaihtoa ei varmuuden vuoksi kuitenkaan kannata tehdä, vaikka talvella Spigotin asentajilla on aina mukana kaiken varalta lämpöpuhaltimia, joilla saadaan ylläpidettyä lämpö kodissa myös lämpökatkon aikana.
”Poistoilmalämpöpumpun vaihdon yhteydessä säädetään tai ainakin tarkistetaan ilmamäärät aina. Järkevää on tehdä samalla myös kanavistojen nuohous, jos edellisestä kerrasta on jo aikaa. Myös nämä työt onnistuvat meiltä”, Suomala muistuttaa.
Sopivan poistoilmalämpöpumpun valinta
Lämpöpumppuvalmistajia on monia ja tuotteiden ja ratkaisujen vertailu voi tuntua hankalalta. Voi olla vaikeaa selvittää mikä poistoilmalämpöpumppu sopii parhaiten omaan kotiin vanhan tilalle.
Tätäkään ei kuluttajan tarvitse itse osata päättää. Paras tapa löytää korvaava malli on teettää ammattilaisella lämpöpumpun mitoitus, jolloin otetaan huomioon rakennuksen vaatima energiantarve, lämpimän käyttöveden tarve, ilmamäärät sekä mahdolliset muut vaikuttavat tekijät kuten poreamme tai autotallin lämmitys.
Spigot tekee mitoituksen aina lämpöpumpun hankinnan ollessa kyseessä.
Entä valmistajan valinta, miksi kannattaa valita NIBE poistoilmalämpöpumppu?
”NIBEn tuotteet ovat laadukkaita, käyttäjäystävällisiä ja energiatehokkaita. Tuotteisiin on saatavilla hyvin varaosia ja myös huolto toimii kiitettävästi.
Uusissa NIBE S -sarjan tuotteissa ehdottoman hyvä ominaisuus on myös liitettävyys eri lisävarusteiden kesken ja etähallinta myUplink-palvelussa.
Tuomas Suomala Spigotilta kannustaa päivittämään poistoilmalämpöpumpun ennen kuin se tulee teknisen käyttöikänsä päähän.
Pörssisähkön yleistyessä omakotiasujilla myös laitteen pörssisähköohjausmahdollisuus tuo säästöä optimoimalla lämpöpumpun käyttöä sähkön hinnan mukaan”, Tuomas Suomala kiteyttää.
Uudessa NIBE S735 poistoilmalämpöpumpussa on huomioitu erityisesti asumismukavuus: Ominaisuuksista löytyy mm. sääennusteen huomiointi, minkä avulla kodin lämpötila pysyy miellyttävänä nopeissakin ulkolämpötilan muutoksissa.
Lisäksi fiksujen langattomien lisätarvikkeiden, kuten hiilidioksidi- ja kosteusantureiden avulla kotiin saa tarpeenmukaisen ilmanvaihdon ja mukavan lämmityksen, mahdollisimman pienellä energiankulutuksella. Luonnollisesti.
*) SCOP kylmä ilmasto, EN14825 mukaan.