Vuosi 2022 oli haastava Spigotille. ”Haastavista ajoista huolimatta olemme luottavaisia ja innostuneita”, toteaa Spigotin toimitusjohtaja Olli Huhtala. (Teksti ja kuva: Katja Pesonen)
Vuosi 2022 oli haastava monelle rakennusalan firmalle, niin myös LVI- ja sähkösuunnittelua, -asennuksia sekä -saneerauksia tekevälle Spigotille.
Eikä se ole mikään ihme. Kahden vuoden korona-ajasta siirryttiin Ukrainan sotaan eli poikkeuksellisia aikoja on eletty jo kolme vuotta. Spigotin toimitusjohtaja Olli Huhtala toteaa sodan olevan merkittävin syy rakennusalan haasteiden takana. Itse asiassa korona sai ihmiset rakentamaan taloja jopa keskimääräistä enemmän.
Sota sen sijaan on vaikuttanut muutamallakin tavalla. Energian hintojen nousu ja komponenttipula aiheuttivat myös rakennusalalla holtitonta hinnannousua ja epävarmuutta, mikä sai ihmiset varovaisiksi. Rakennuskohteet eivät ole lähteneet käyntiin vaan siirtyneet ensi vuoden puolelle. Yksityishenkilöiden omakotitalohankkeet ovat kyllä jatkuneet hyvään tahtiin. Siirtyneet rakennuskohteet ovat pääasiassa rakennusfirmojen kohteita, joissa työt aloitetaan, kun osa asunnoista on myyty ennakkoon. Ihmiset kuitenkin epäröivät uusien asuntojen ostoa, joten kun ennakkomyyntiä ei tule tarpeeksi, eivät projektitkaan ala. Spigot hoitaa niin suurten rakennusyritysten kerrostalohankkeiden kuin yksityishenkilöiden omakotitalojen lvi- ja sähkösuunnitteluja sekä asennuksia, joten se pääsee näkemään ja kokemaan molempien puolten tilanteet.
Toisekseen sodan vuoksi maailmalla ei tuoteta eikä kuljeteta komponentteja samalla tasolla kuin ennen, minkä lisäksi autoteollisuus hamstraa samoja osia kuin rakennusala. Nämä taas vaikuttavat suoraan tarvikkeiden hintoihin. Komponenttipula ja sitä kautta hintojen nousu alkoi tosin jo korona-aikana eli vaikka korona ei laskenut rakentamisen määrää, hintojen nousun kautta sekin vaikutti tuloksen tekoon.
Uudet keinot nostivat taloutta
Talotekniikka-alan asiatuntija Spigot lähti tammikuussa uuteen vuoteen odottavissa tunnelmissa, sillä yrityksellä oli hyvä myynti vuonna 2021.
”Meillä oli 8 miljoonan myyntipatteri, mutta sitten alkoikin paljastua, että neljäsosa myydystä liikevaihdosta ei toteutuisikaan. Sama meininki jatkuu edelleen eli kun myymme urakkaa, emme ole varmoja lähteekö se käyntiin. Lisäksi kun hinnat yllättäen nousivat, emme voineet veloittaa korotettuja hintoja asiakkailta vaan nielimme pölyn itse”, kertoo Huhtala.
Kaikesta huolimatta Spigot suuntasi syksyyn hyvillä energioilla.
”Meillä on ollut taistelutahtoa. Seuraavalle vuodelle on isoja haasteita odotettavissa, mutta silti meillä on se fiilis, että hyvä tästä tulee ja me käännämme tämän voitoksi.”
Ja syytä iloon onkin. Nimittäin vaikka syksyyn tultaessa Spigotin tulos oli pakkasella, viimeisen kvartaalin aikana koko tilikauden tulos saatiin käännettyä plussan puolelle. Siihen käytettiin useita keinoja.
”Olemme oppineet ennustamaan hintojen nousua ja pärjäämään asian kanssa. Teemme hinnoittelua ja sopimuksia uudella tavalla. Ostohintojen varauma on meillä nyt tarjouslaskennassa ja koska laitteiden tilausajat ovat muuttuneet totaalisesti, rakensimme logistiikkapolut eri tavoin. Olemme kehittäneet reagoivan budjetin, joka ohjaa toimenpiteitä tilikauden aikana. Sen ansiosta pystymme nopeammin seuraamaan vuoden sisällä, mihin tämä homma kehittyy”, Huhtala kertoo.
Haasteena edelleen vähenevä rakentaminen
Uuden tilikauden haaste on Huhtalan mukaan uudisrakentamisen merkittävä väheneminen ja siihen he vastaavat käynnistämällään saneerauslinjalla.
”Olisimme aloittaneet saneerauslinjan joka tapauksessa, nyt vain nopeutimme sen toteuttamista. Tällaiset uudet jutut ovat kaiken kaikkiaan fiilistä nostattavia. Olemme ylpeitä siitä mitä teemme, koska tarjoamme ratkaisuja juuri niihin haasteisiin, jotka maailmalla ihmisten arkipäivää koettelee.”