Yhä useampi haluaa kotiinsa äänieristettyjä huoneita – Muista kuitenkin nämä seikat

Spigotin LVI-insinööri Seppo Kukko kertoo, että jo 20 prosentissa heidän projekteistaan asiakas haluaa äänieristettyjä huoneita. Paras äänieristys saadaan hyvällä LVI-suunnittelulla.

Aah, sitä autuasta hiljaisuutta, kun päivän päätteeksi suljet makuuhuoneen oven ja kääriydyt peittojen sekaan eikä äänenvaimennusratkaisuiden ansiosta mistään suunnasta kuulu unimaailmaa häiritseviä rumputuksia tai körinöitä. Kaukana kavala maailma.

”Meidän projekteistamme jo noin 20 prosentissa asiakas haluaa tehdä jostain huoneesta äänieristetyn, jolloin hän asentaa desibelivälioven ja sijoittaa vähän ylimääräistä huoneen ilmanvaihtoon. Joku haluaa panostaa päämakuuhuoneeseen, joku etätyöhuoneeseen, toinen kylpyhuoneeseen”, kertoo Spigotin LVI-insinööri Seppo Kukko.

Vaikka desibeliovet ovat rakenteeltaan tavallisia väliovia raskaammat, ne eivät ulkoisesti juuri erotu niistä. Ne eivät kuitenkaan toimi yksin. Oven karmien on oltava tarpeeksi tiiviit, jotta ääni ei pääse oven ympäriltä huoneeseen. Desibeliovea ostettaessa siihen sopivat karmit tulevatkin usein mukana.

LVI-suunnittelu on tärkeä osa äänieristystä

Moni unohtaa, että äänieristykseen vaikuttaa muukin kuin varsinainen ovi karmeineen. Tuo unohdettu palikka on talotekniikka. Hyvin äänieristetty huone on myös talotekniikan ansiota ja vaatii asiantuntevaa LVI-suunnittelua ja -asennusta.

”Äänieristys on otettava huomioon seinien ja katon liitoskohdissa sekä seinärakenteissa, koska nekin päästävät ääntä läpi. Näin ollen halutun huoneen äänieristys tulisi suunnitella jo samalla, kun koko rakennusta suunnitellaan”, Kukko huomauttaa.

Hän kertoo, että normaalisti rakennuksen ilmanvaihto suunnitellaan siten, että jokaisessa huoneessa on joko tulo- tai poistoilmanvaihtoventtiili. Ilma liikkuu huoneesta toiseen välioven alla olevan oviraon kautta ja koska desibeliovi on tiivis eikä tuota aukkoa ole, tiiviisiin huoneisiin on laitettava molemmat, sekä tulo- että poistoilmaventtiilit.

Vaikka ovi- ja rakenneasiat olisivat kunnossa, täytyy muistaa huomioida myös ilmanvaihtokanaviston kautta kulkeutuvat äänet.

”Koska venttiilien määrä kasvaa, kasvavat myös ilmamäärät koko talossa. Tästä johtuen ilmanvaihtokone käy silloin isommalla ja tietyissä tilanteissa se on jopa vaihdettava isompaan malliin, jotta sen tehot riittävät. Sen myötä on myös kasvatettava ilmanvaihtokanavien kokoa mikä taas vaatii talon rakenteista talotekniikalle enemmän tilaa. Ilmamäärien kasvattamisen myötä saattavat myös ilmanvaihdon äänitasot nousta”, jatkaa Kukko.

Äänieristys on siis monisyinen asia, ja siksi ne huoneet, joihin äänieristys halutaan kannattaa lyödä lukkoon jo heti alusta saakka, jolloin LVI-suunnittelijat pystyvät ottamaan asian huomioon talotekniikan suunnitteluvaiheessa.

Lopullinen vaimennus tulee talotekniikasta

Jos asiakkaalla ei ole taloudellisesti tai tilankäytöllisesti mahdollista suurentaa ilmanvaihtojärjestelmää, mutta hän silti haluaa äänieristyksen, on siihen Kukon mukaan muutama keino. Huoneeseen tulevaa ääntä voi pienentää erillisillä äänenvaimentimilla tai riittävän väljällä ilmanvaihtokanaviston mitoituksella, jolloin ilmanvaihtokoneen puhaltimien pyörimisnopeus saadaan mahdollisimman alhaiseksi.

”On sekä venttiili- että huonekohtaisia äänenvaimentimia, jotka estävät ilmanvaihtokoneelta tulevia sekä huoneesta toiseen kanavan kautta kulkevia ääniä. Oven yläkarmiin tai väliseinään voidaan myös asentaa siirtoilmasäleikköjä, jotka korvaavat oviraot ja vaimentavat samalla ääntä. Nämä voidaan asentaa jälkikäteenkin.”

Näillä keinoilla saadaan toteutettua eritasoisia ääneneristysratkaisuja eri ihmisten tarpeisiin.

Yhteenvetona Kukko suosittelee siis kahta asiaa:

  1. ”Ole ajoissa. Pelkän ilmanvaihdon vaimennus ei riitä, jos äänenvaimennusta ei ole otettu huomioon talon rakenteissa.”

  2. ”Ilmaise selvästi oma halusi ja tarpeesi äänenvaimennustasolle. Joku voi haluta, ettei mikään ääni kuulu, toiselle taas riittää, että edes suurin osa äänistä vaimenee. Kerro toiveesi LVI-suunnittelijalle ja arkkitehdille heti alussa.”

Jaa tämä artikkeli

Lue myös

Varaa maksuton tarkennuspalaveri

Tulkaa räätälöimään kotinne talotekniikan osa-alueet yksilöllisesti. Saatte mukaanne tarjouksen suunnittelusta ja halutessanne myös toteutuksesta. Jätä tietosi, niin otamme yhteyttä sopivasta ajankohdasta! Aikaa palaveri vie vain parisen tuntia.

Voit liittää mukaan jo olemassa olevat piirrustukset sähköisessä muodossa.

Yhä useampi haluaa kotiinsa äänieristettyjä huoneita. Desibeliovilla ja tiiviillä oven karmeilla saadaan hiljaisuutta jonkin verran, mutta lopullinen vaimennus tulee talotekniikasta ja hyvästä LVI-suunnittelusta.

BLUE WEEKS kampanja uudisrakentajalle!

Kampanja-aikana 10 ensimmäiselle uudisrakennus LVIS-urakan tilaajalle 1000 € arvoinen etu. Kampanja koskee uusia tilauksia ja sitä ei voi yhdistää muihin etuihin. Kampanja on voimassa 18.11-13.12.2024.

TAI